Ajanvaraaja
Safedon missiona on turvallinen työpaikka. Tiesitkö, että työpaikoilla sattuu vuosittain noin 135 000 työtapaturmaa? Tapaturmia emme pysty estämään, mutta haluamme olla paikalla niiden sattuessa. Asiakasmäärämme on kasvanut voimakkaasti joka vuosi ja olemme tänä päivänä merkittävä toimittaja Suomessa. Valmistutamme useita tuotteita Safedo® -tuotemerkillä.
Safedo Oyj on suomalainen vuonna 2005 perustettu ensiaputarvikkeiden, koulutusten ja sydäniskureiden myyntiin erikoistunut yhtiö. Olemme osa Presto -konsernia, jonka liikevaihto on hieman yli miljardi kruunua ja työllistää noin 800 henkeä.
Järjestämme työpaikkojen ensiapuvalmiuden kuntoon ja konsultoimme yrityksiä noudattamaan lakeja ja asetuksia ensiapuvalmiuden määrittämisessä. Asiakkaitamme ovat mm. kaikenkokoiset yritykset, toimialasta riippumatta.
HAEMME AJANVARAAJAA SOPIMAAN ASIAKASTAPAAMISIA YRITYS- JA KUNTA-ASIAKKAILLEMME (B2B)
Tarkoituksemme on kasvaa myös ensi vuonna, jonka vuoksi haemme lisää työntekijöitä! 💥 Hyvälle ja aktiiviselle tekijälle mahdollisuus erinomaiseen ansiotasoon!
✅️ Ajanvaraajana tehtäväsi on sopia asiakastapaamisia, joita aluemyyjämme hoitavat ympäri Suomea. Tarjoamamme ratkaisut ovat asiakkaillemme pääosin lakisääteisiä ja KELA -korvauskelpoisia
✅️ Takuupalkka vähintään 2250€/kk ensimmäisen neljän kuukauden ajan. Sen jälkeen tulospalkkio arviolta n. 3000-4000€/kk.
✅️ Olet osa kahdeksan hengen tiimiämme
✅️ Laaja asiakaskunta - asiakkaitamme ovat erikokoiset työpaikat (yritykset ja kunnallinen sektori)
✅️ Laadukkaat Safedo® -tuotteet ja laaja työturvallisuuden koulutustarjonta. Olemme myös sydäniskureissa Suomen johtava toimija.
☝️ Odotamme sinulta: positiivista ja aktiivista otetta työhön, kykyä saada päätöksiä aikaan, vastuunottoa omista tuloksista, sekä vahvaa kokemusta puhelintyöskentelystä.
Meillä kaikki työntekijät vetävät yhtä köyttä niin tuloksen tekemisessä kuin yhtiön eteenpäin kehittämisessäkin, joten etsimämme henkilön tulee taitaa sosiaalinen kanssakäynti erilaisten ihmisten kanssa.
TEHTÄVÄKUVAUS
Tuet aluemyyjiämme vastaamalla nykyisten asiakkaidemme hyvästä hoidosta ja uusien asiakkaiden hankinnasta. Osaat varmistua asiakkaiden olemassa olevista tarpeista sekä myös herättää uusia. Varaat aikoja aluemyyjiemme kalentereihin ja varmistat, että heillä on hyvät eväät omassa työssään.
Etsimme pitkäjänteistä työntekijää mielenkiintoiseen, palkitsevaan työtehtävään!
Työaika: Arkisin klo 8-16.
Palkka: Alkuvaiheessa takuupalkka vähintään 2250€/kk, jonka jälkeen tulospalkka. Arviolta tulotaso n. 3000 - 4000 € / kk.
Hakemukset ja lisätiedot
Voit tiedustella asiasta lisää ajanvarauksen esimies Juha Heiskanen, juha.heiskanen@safedo.fi
Lähetä hakemus ja CV sähköpostilla juha.heiskanen@safedo.fi
Haastattelemme sopivia hakijoita mahdollisesti ennen hakuajan päättymistä.
Täytä työhakemus
Voit hakea meille täyttämällä alla olevan hakemuslomakkeen. Kerromme mielellämme lisää työtehtävästä.