Myyntiedustaja
Safedon missiona on turvallinen työpaikka. Tiesitkö, että työpaikoilla sattuu vuosittain noin 135 000 työtapaturmaa? Tapaturmia emme pysty estämään, mutta haluamme olla paikalla niiden sattuessa. Asiakasmäärämme on kasvanut voimakkaasti joka vuosi ja olemme tänä päivänä merkittävä toimittaja Suomessa. Valmistutamme useita tuotteita Safedo® -tuotemerkillä.
Safedo Oyj on suomalainen vuonna 2005 perustettu ensiaputarvikkeiden, koulutusten ja sydäniskureiden myyntiin erikoistunut yhtiö. Olemme osa Presto -konsernia, jonka liikevaihto on hieman yli miljardi kruunua ja työllistää noin 1500 henkeä Pohjoismaissa.
Järjestämme työpaikkojen ensiapuvalmiuden kuntoon ja konsultoimme yrityksiä noudattamaan lakeja ja asetuksia ensiapuvalmiuden määrittämisessä. Asiakkaitamme ovat mm. kaikenkokoiset yritykset, toimialasta riippumatta.
HAEMME MYYNTIHENKISTÄ HENKILÖÄ VASTAAMAAN TUOTTEIDEMME MYYNNISTÄ YRITYS- JA KUNTA-ASIAKKAILLEMME (B2B) SEURAAVALLE MYYNTIALUEELLE:
- PÄÄKAUPUNKISEUTU
Haemme lisää myyntivoimaa 💥 Hyvälle ja aktiiviselle myyjälle mahdollisuus erinomaiseen ansiotasoon, viime kuussa suurin maksamamme kk-palkka oli peräti yli 15k€.
✅️ Takuuprovisio ensimmäisen neljän kuukauden ajan. Sen jälkeen tulospalkkio arviolta n. 5000-6000€/kk.
✅️ Menestymisessä sinua auttaa ajanvaraustiimimme, joka varaa asiakaskäyntejä - sinä keskityt tekemään huippumyyntiä. Keskimäärin myyntiedustajamme tapaavat n. 5 asiakasta päivässä.
✅️ Valmis, hyvin hoidettu asiakaskunta - asiakkaitamme ovat erikokoiset työpaikat (yritykset ja kunnallinen sektori)
✅️ Laadukkaat Safedo® -tuotteet ja laaja työturvallisuuden koulutustarjonta. Olemme myös sydäniskureissa Suomen johtava toimija ja koulutustarjontamme on erittäin laaja - konsernimme kouluttaa vuosittain Suomessa yli 100 000 henkeä.
☝️ Odotamme sinulta: positiivista ja aktiivista otetta myyntityöhön, erinomaisia sosiaalisia taitoja, kykyä saada päätöksiä aikaan, vastuunottoa myynnin tuloksista, sekä vahvaa kokemusta myyntityöstä b2b -asiakkaiden parista. Työ on liikkuvaa, joten tarvitset oman auton.
Meillä kaikki työntekijät vetävät yhtä köyttä niin tuloksen tekemisessä kuin yhtiön eteenpäin kehittämisessäkin, joten etsimämme henkilön tulee taitaa sosiaalinen kanssakäynti erilaisten ihmisten kanssa.
TEHTÄVÄKUVAUS
Vastaat nykyisten asiakkaidemme hyvästä hoidosta ja uusien asiakkaiden hankinnasta. Osaat varmistua asiakkaiden olemassa olevista tarpeista sekä myös herättää uusia. Ajanvarauspalvelumme auttaa sinua keskittymään tulokselliseen myyntiin.
Etsimme pitkäjänteistä työntekijää mielenkiintoiseen, palkitsevaan työtehtävään!
Työaika: Arkisin klo 8-16, matka-aikaa ei lueta työajaksi. Työ sisältää matkustamista.
Palkka: Kyseisen myyntialueen tulospalkkio sisältäen myyntibonukset ja kulukorvaukset on ollut keskimäärin arviolta 6000 euroa / kk. Alkuvaiheessa takuuprovisio 4kk ajan, jonka jälkeen tulospalkkaus.
Hakemukset ja lisätiedot
Voit tiedustella asiasta lisää sähköpostilla, Mika Piispanen, mika.piispanen@safedo.fi tai puhelimitse +358 40 418 9008
Lähetä hakemus ja CV mika.piispanen@safedo.fi
Täytä työhakemus
Voit hakea meille täyttämällä alla olevan hakemuslomakkeen. Kerromme mielellämme lisää työtehtävästä.