Yhtiö

Missio

Turvaamme työsi.

Safedo Oyj (ent. Merplast) työskentelee tiiviisti asiakkaiden kanssa tavoitteena ennaltaehkäistä ja rajoittaa työtapaturmista aiheutuvia kustannuksia, sekä parantaa jokapäiväistä työturvallisuutta käytännönläheisesti.

Safedo pähkinänkuoressa

Työpaikoilla tapahtuu vuosittain noin 135 000 työtapaturmaa. Ensiapuvälineet ja koulutus ovat lain mukaan välttämätöntä työnantajille, mutta millaisia välineitä sinulla tulisi olla ja mistä niitä voi hankkia?

Safedo perustettiin vuonna 2005 Marko ja Minna Parviaisen toimesta. Huomasimme, että yritykset käyttävät paljon aikaa ja vaivaa huolehtiakseen ensiapuvälineistä ja koulutuksista.

Yritystoiminta käynnistyi autotallista, mutta alusta lähtien meillä oli visio yrityksestä, joka palvelee asiakkaitaan kaikkialla Suomessa. Ensimmäiset kaksi – kolme vuotta olivat suunnittelua ja pilottimarkkinointia, mutta sen jälkeen pääsimme aika nopeasti voimakkaaseen kasvuun. Liikevaihtomme on kasvanut 0,18 miljoonasta eurosta (2007) 3,7 miljoonaan euroon. Safedo valmistuttaa useita tuotteita omalla brändillään ja digitalisoi toimialaa.

Safedo tänään

  • Yli viidentoista vuoden toimintahistoria (perustamisvuosi 2005)
  • Noin 27 työntekijää
  • ISO 13485:2016 ja ISO 14001:2015 mukaiset sertifikaatit
  • Kannattava ja vakavarainen yhtiö (AAA -luottoluokitus)
  • Yli 27 000 asiakasta ympäri Suomea
  • Toteutamme vuosittain yli 6 500 asiakastapaamista
  • Olemme osa Presto -konsernia

Safedo Oyj on osa Presto -konsernia. Presto on perustettu vuonna 1959 ja se on Pohjoismaiden johtava turvallisuuskouluttaja ja paloturvallisuuden toimija. Kokonaisratkaisujen, koulutuksen ja konsultoinnin avulla luomme paloturvallisia ympäristöjä pienille ja suurille yrityksille kaikkialla Pohjoismaissa. Vierailemme vuosittain 60 000 asiakkaalla, koulutamme vuosittain yli 130 000 henkilöä Pohjoismaissa. Näin luomme turvallista, nykyaikaista ja kestävää palontorjuntaa sekä turvallisuusosaamista työpaikoilla. Preston liikevaihto on hieman yli miljardi kruunua ja työllistää noin 1500 henkeä.