Työturvallisuuskortti®

Työturvallisuuskortti®

Ohjehinta Tarjouksessa!

Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot työntekijälle työympäristön vaaroista ja työsuojelusta. Työturvakorttikoulutuksen tavoitteena on parantaa yhteisten työpaikkojen turvallisuutta. Työturvallisuuskortti® sopii kaikille alasta riippumatta. Työturvallisuuskortin ovat kehittäneet suomalaiset teollisuusyritykset yhdessä työmarkkinajärjestöjen, vakuutusalan ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Koulutus on valtakunnallinen ja noudattaa yhdenmukaisia standardeja.

Työturvallisuuskortin saanut henkilö on oppinut havainnoimaan vaaratilanteita ja riskejä sekä tiedostamaan työturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa ennaltaehkäistä tapaturmia ja tietää, miten toimia onnettomuustilanteissa. Työturvallisuuskoulutuksessa käydään lisäksi läpi sekä työntekijöiden että johtajien vastuita.

Kun ilmoittaudut työturvallisuuskorttikoulutukseen varmistat sen toteutumisen. Työturvallisuuskoulutus kestää kahdeksan tuntia ja työturvallisuuskortti tulee uusia viiden vuoden välein. Meillä on pitkä kokemus työturvallisuuskoulutuksista, ja niistä vastaavat kokeneet kouluttajamme.

Järjestämme työturvallisuuskoulutuksia sekä kaikille avoimina että yrityksen omille ryhmille järjestettyinä tilaisuuksina. Työturvallisuuskorttikoulutus on saatavilla meiltä myös englanninkielisenä.

Nyt työturvallisuuskortin voi suorittaa webinaarina

Webinaarimuotoisista työturvallisuuskorttikoulutuksista saa virallisen Työturvallisuuskortin, jonka myöntää Työturvallisuuskeskus. Koulutusmuoto on tullut ensikerran tarjolle vuonna 2020.

Webinaarikoulutukset järjestetään etäopetuksena virtuaaliluokassa, jossa osallistujat liittyvät verkon välityksellä haluamallaan laitteella valitsemastaan sijainnista toteutusaikataulun mukaisena aikana. Osallistujilla ja kouluttajalla on koko koulutuksen ajan ääni- ja kuvayhteys toisiinsa, ja osallistujat näkevät ja kuulevat myös toisensa.

Työturvallisuuskorttikoulutus soveltuu myös ammattikuljettajille

Työturvallisuuskorttikoulutus on mahdollista sisällyttää osaksi kuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutusta. Kaikista koulutuksista ammattipätevyysmerkintää ei ole kuitenkaan mahdollista saada, joten tarkista merkinnän mahdollisuus ilmoittautuessasi. 

TIETOA TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUKSESTA

Koulutuksen kesto

Kahdeksan (8) tuntia

Toteutustavat

Luokkahuone ja webinaari

Koulutuksen hinta

99 € + alv. Hintaan sisältyy materiaalit sekä hyväksytystä suorituksesta TTK:n Työturvallisuuskortti® toimitettuna.

Ammattipätevyysmerkintä

Osasta koulutuksia on mahdollista saada kuljettajan jatkokoulutuksen ammattipätevyysmerkintä. Ammattipätevyysmerkinnästä veloitamme rekisteröintimaksun 18,50€ (+alv 24%).

Pätevyyden voimassaolo

Työturvallisuuskortti® on voimassa viisi (5) vuotta.

Työturvallisuuskorttikoulutuksen sisältö

  • Vastuut yhteisellä työpaikalla, työsuojelu ja työterveyshuolto
  • Riskienhallinta, johon kuuluu esimerkiksi vaarojen tunnistaminen ja riskien arvioiminen
  • Työpaikan kuormitustekijät
  • Perehdyttäminen työtehtäviin
  • Turvallisuuden huomioiminen työvälineissä ja erilaisissa töissä
  • Toiminta onnettomuustilanteissa
  • Työturvallisuuden itsearviointi
  • Työtapaturmien aiheuttamat kustannukset

Koulutuksen tukena on kouluttajan jakama koulutusmateriaali, jossa on mukana havainnollistavia tehtäviä. Työturvallisuuskortin saaminen edellyttää koulutuksen päätteeksi järjestetyn kirjallisen työturvallisuuskortti kokeen läpäisyä.

Työturvallisuuskorttikoulutuksesta käytetään myös seuraavia nimityksiä: työturvakoulutus, turvakoulutus, työturvallisuuskoulutus, työturvallisuuskorttikoulutus, vihreä kortti, työturvakortti, työturvallisuuskortti.

Kuinka nopeasti työturvallisuuskortti tulee?

Virallinen Työturvallisuuskortti® postitetaan 2-4 viikon kuluessa koulutuspäivästä. Jokainen työturvallisuuskoulutuksen suorittanut saa itselleen työturvallisuuskortin postitettuna tilauksessa annettuun toimitusosoitteeseen. Suoritetun koulutuksen jälkeen annettu paperinen todistus tai sähköpostitse lähetetty todistus ei korvaa varsinaista työturvallisuuskorttia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Työturvallisuuskeskuksen yhteinen Korttitieto-sovellus mahdollistaa työturvallisuuskortin lataamisen puhelimeen. Sovelluksen löydät puhelimesi sovelluskaupasta.

Työturvallisuuskortin uusiminen

Vanhentunut Työturvallisuuskortti® uusitaan käymällä viiden vuoden välein kahdeksan (8) tunnin työturvallisuuskoulutus. Lyhyempää täydennyskoulutusta ei ole saatavilla.

Jos työturvallisuuskorttisi on kadonnut, voit olla yhteydessä Työturvallisuuskeskukseen, josta saat tilattua itsellesi uuden kortin. Työturvallisuuskortin voi tilata vain voimassa olevan kadonneen kortin tilalle. Mikäli et tiedä onko korttisi voimassa, tarkista voimassaolo etukäteen Työturvallisuuskeskuksesta. Työturvallisuuskortit toimitetaan kahdessa viikossa tilauksesta.

Työturvallisuuskorttikoulutus omalle ryhmälle

Järjestämme työturvallisuuskorttikoulutuksia myös asiakkaidemme omille ryhmille. Koulutuksen sisällössä otetaan huomioon yrityksen toimiala, työpaikan olosuhteet ja tapaturmariskit. Koulutus toteutetaan asiakkaan haluamana ajankohtana valitussa paikassa. Koulutus voidaan toteuttaa asiakkaan tiloissa tai missä tahansa konsernin koulutuspaikassa ympäri Suomen. Koulutamme myös ulkomailla. Koulutus voidaan toteuttaa myös englanninkielisenä.

Työturvallisuuskorttikoulutuksen hinta omalle ryhmälle on alkaen 890 € + alv / ryhmä. Lisäksi veloitamme kortti- ja materiaalikulua 15 € + alv / osallistuja. Tilaa oma koulutus soittamalla myyntiimme! Ryhmäkokosuositus on enintään 30 henkilöä. 

PYYDÄ TARJOUS - VASTAAMME NOPEASTI!
tarjoukset@safedo.fi